Virkkasin pikkuveljelle synttärilahjaksi vihaisen linnun ja sille uhriksi possun. Nämä versiot täytin herneillä ja se olikin hyvä ajatus, elukka pysyy paljon paremmin pystyssä ja muodossaan kuin aikaisemmat vanutäytteiset. Ensimmäisen kerran käytin myös turvasilmiä silminä, käteviä!
Neuleet edistyvät lähinnä takapakkia, lähestulkoon pelkästään puran. Sen verran olen viisastunut, jos neule tuntuu jo tekovaiheessa tai lähes valmiina tökkivän, tiedän, ettei se päädy käyttööni. Tällaiset neuletyöt ovat nyt juotaneet suoraan purkuun! Koko alkuvuosi on muutenkin mennyt aivan sumussa ja väsymyksessä, onneksi aurinko näyttäytyy nykyisin enemmän. Jospa tästä virkistyisi ja neuleetkin edistyisivät!
Anonyymille-aloittelijalle: Sinivalkoiset raitasukat on tehty ihan perusraitoina, kummallakin värillä vuorotellen muistaakseni 4 krs. Enkä katkaissut lankaa raitojen välillä, pitää vaan muistaa, ettei kiristä sitä liikaa!
Neulon nykyään uudestaan jo hyväksihavaittuja ohjeita. En sentään pelkästään, mutta jotkut mallit houkuttelevat neulomaan ne aina uudestaan. Hertta on yksi niistä! Tämän harmaan version taisin luvata ystävälleni synttärilahjaksi syksyllä, toteutus taas venyi, yllätys!
malli ja ohje: Hertta by Vilma Vuori
lanka: Katia Laine Nylon, harmaa 542
puikot: 2 ja 2½ mm
menekki: 44 g
Tällä hetkellä toisintona puikoilla on myös Kalajokisukat, muut keskeneräiset taitavat olla ihan "uusia" malleja. Sukkien lisäksi keskeneräisenä on kaksi tunikaa, kaksi neuletakkia, kirjoneulepaita, pieni liivi ja huivi. Nämä kaikki ovat sellaisia, jotka saisi suhteellisen helposti valmiiksi, mikäli vain neulojaa huvittaisi. Siililapaset ovat valmiina, mutta kuvaamatta. Sekä Rakkaudella sinun -pipo on valmiina, tein sen itselleni, mutta se on hieman liian syvä ja kaipaa vielä jotain työstöä.
Ensimmäinen Pinaattitunika on mun lempivaatteita, se on vaan niin kivan mallinen ja -värinen. Pitkään sulattelin toisen tunikan mahdollisuutta ja marraskuussa ostin Tampereen messuilta toiseen langat. Hihalisäyksiä en tehnyt tähän kakkosversioon ohjeen mukaista määrää ja neuloinkin hihaa parisen senttiä pidemmäksi. Kerän loppuessa, kun aloitin uutta, en mitenkään sovittellut värikohtia, jatkoin vaan suoraan. Eipä tuo kovin pahalta näytä!
malli ja ohje: Suuri Käsityölehti 3/09, Kirsi Pussinen
lanka: Noro Kureyon Sock, väri S255
puikot: 4 mm KnitPro Cubics
menekki: 240 g
Ystävän vastasyntyneelle tytölle tein lahjaksi perinteisen vauvamyssyn, tietysti vaaleanpunaisen. Ihana malli, helppo ja nopea neuloa. Nyörit tein kiertämällä lankaa, neulotun i-cordin sijaan.
malli ja ohje: Norwegian Sweet Baby Cap
lanka: Dalegarn Baby Ull, värit 4505 ja 4711
puikot: 2½ mm
menekki: tummenpaa vaaleanpunaista 14 g ja vaaleanpunaista 10 g
Pienenä välityönä tein pikkuveljelle taas kerran lapaset, päivässä kun valmistuivat :)
malli: peruslapanen, 24 s
lanka: Katia Peru, musta väri 2
puikot: 6 mm
menekki: 72 g
Mun blogi eli hiljaisuudessa koko joulukuun. Neuloskeltua kyllä tuli, lähinnä perussukkia, frillahuiveja ja pipoja joululahjoiksi. Yhteensä tein 16 pehmeää pakettia, että tuli niitä kerrankin tehtyä!
Vuoden vaihteen jälkeen olen tehnyt pikkuveljen uudelle puhelimelle sukan sekä kaulurin itselleni :)
malli ja ohje: Cable Cell Phone Cover
lanka: Novita Nalle, väri 043
puikot: 3 mm
menekki: 12 g
malli ja ohje: A Grey Loop
lanka: Katia Merino 100%, väri harmaa 504
puikot: 5 mm
menekki: 150 g