maanantai 26. helmikuuta 2018

Softshell-haalari

Pääsin ompelemisen makuun, kun olin tehnyt jumpsuitteja ja tunikoita tytölle sekä parit tunikat itsellenikin. Mielessä alkoi kummittelemaan Softshell-haalari ja tiesin Majapuulla olevan ko. kangasta. Kaavaa olisin voinut metsästää Ottobre-lehdistä, mutta halusin sen heti (kuinka tyypillistä), joten lähdin muuttamaan Jujunan Hiiop-kaavaa ulkovaatteelle sopivaksi. Levensin kaavaa sivusaumoista pyöristämällä ja tein poikkileikkauksen takakappaleen puolelle, jotta sain lisää väljyyttä ja selänpituutta. Samoin lisäsin hieman väljyyttä kainaloon ja samalla tietysti hihoihin. Softshell oli materiaalina vähän nihkeää ommeltavaa, tikkauksiin olisi pitänyt käyttää teflonpaininjalkaa tms. Helmaan ja hihansuihin lisäsin vaan resorit, vaikka sellaisia ei yleensä ulkovaatteissa käytetäkään.
 

 
kaava: Jujunan Hiiop-jumpsuit muokattuna
koko: 80 cm
kangas: Majapuun Softshell sekä digiprinttitrikoo
muuta: vetoketju


Tämän haalarin ompelin jo syksyllä, muistaakseni lokakuussa, pari kertaa ehdittiin käyttämään ennen kuin tuli liian kylmää. Olen nyt kuvaillut urakalla ompeluksiani ja laittelen niitä tänne sitä mukaan kuin ehdin. Yllättävän nopeasti sitä unohtaakin mitä kaikkea on tullut tehtyä, varsinkin jos olen tehnyt suuremmassa koossa jemmaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti