sunnuntai 21. lokakuuta 2007

Hevosista ja muustakin

Ilmoittauduin mukaan jouluyllätysvaihtoon, ensimmäiseen minulle.
Parini blogiin kävin jo tutustumassa, en vaan jättänyt itsestäni vielä mitään merkintää. =)

Hevonen elää nousukauttaan talouselämä.fi mukaan, mikä on varmastikin ihan totta. Hevoshankinnoista voin sen verran valaista, että kiikarissa oleva hevonen on ravihevonen, ratsua tuskin tulen koskaan itselleni hankkimaan. Raveja on mukava seurata, vaikka aikaa on nykyisin olevinaan siihen niin vähän. Eikä oma innostus ja kiinnostus enää riitä joka päiväiseen hevosenhoitoon, eikä ainakaan valmentamiseen, luotan sen puolen alan ammattilaisille. Kaiken lisäksi hevosenpito kaupungissa on niin kallista, ettei lähialueelta löydy sellaista tallia, jolle pystyisi/jaksaisi joka päivä kulkea hevosta valmentamaan. Olisi ihan eri asia, jos asuisin vielä maalla, hevonen olisi lähitallissa varmasti omassa hoidossa ja valmennuksessa.

Aktiivinen raviurheilu-urani vie aikani lähes kokonaan, joka päivä kävin tallilla hoitamassa hevosia ja ajamassa niitä. Tallille pääsi pyörällä noin viidessä minuutissa, tänä päivänä se tarkottaisi puolen tunnin ajoa autolla, töiden jälkeen. Suomessa vielä tuo talvikausi on niin pitkä ja pimeä, ettei hevosta ehtisi ajelemaan valoisaan aikaan yli puoleen vuoteen vuodessa. Tyydyn siis satunnaisiin ratsastustunteihin Kuusikorvella, ratsastusseuran yhteisiin tempauksiin. Ja hevosenomistajuuteen ainakin myöhemmin, jos tämä kimppahevonen ei toteudu (suurin syy siihen on rahat tai niiden puute).

Ratsastajaa minusta ei koskaan tule, se ollaan jo nähty. Minua kiinnostaa maastoilu ja köpöttely, en ymmärrä hevosta selästä käsin juuri ollenkaan ja pahinta, hevonen ei ymmärrä minua. Riittää kun pysyn kaikissa kolmessa askellajissa hevosen selässä ja hallitsen hevosen perusjutuissa. Piruetteja tai esteratoja minulta on turha odottaa. Hevosen hoitaminen on minulle se ykkösjuttu, haluaisin myös enemmän aikaa tutustua ratsastuksen lajisääntöihin ym kilpailutoimintaan ja päästä mukaan kilpailujen järjestelyihin.

1 kommentti:

  1. Minä olen viime kuukausina päässyt tutustumaan hevosten maailmaan lähemmin tyttäreni ja hänen sisarensa välityksellä. Jännää oli ommella loimea.
    Komeita eiläimiä!

    VastaaPoista