tiistai 6. marraskuuta 2007

Tiistaita

Enpä ole mitään taas neulonut, eilen taisin tehdä huiman kerroksen. Lauantaina aloittelin lehtikimonoa, mutta puikot olivat liian ohuet ja tuli hiukan liian tönkköä neuletta. Toi edellinen homma pitää saada kasin puikoilta pois, jotta voi ottaa ne käyttöön. Sunnuntaina vaihdoin autoon taivirenkaat ja nyt täällä sataa jo toista päivää vettä, mutta on sekin sitten pois alta.
Olen yrittänyt ideoida jouluyllätysvaihtoa, mutta kuningasideat puuttuvat vielä. Yksi mulla on, mutta pelkään, että se on liian suuritöinen juttu, että saisin ajoissa valmiiksi. Tietysti olisi järkevää, jos sitä aloittaisi.
Desthea oli eilen kyläilemässä, ilta menikin sitten siinä teetä juodessa ja jutellessa ideoista ja niiden puuttumisesta, miehistä ja niiden oudoista tavoista, muotoilijoista ja niiden työllistymisestä koulun jälkeen, rästitöistä ja varsinkin opinnäytetöistä. Olikohan siinä kaikki pääpiirteittäin? Joo ja puhuttiin me myös bloggaamisesta ja erilaisista kirjoitusasuista ja kommentoinneista.
Tänään pitäisi mennä Ussin luo tai alustavasti oli sellaista puhetta, toi ilma vaan ei innosta lähtemään mihinkään kotoa. Ussilla on kyllä sellaiset määrät aarteita, että huono ilma unohtuu varmasti. Kävelylenkkikin pitäisi tehdä ja nähdä yksi lapsuudenystävä, monta kertaa on ollut puhetta, mutta aina on jäänyt. Päivät menevät niin nopeasti, ettei kaikkea ehdi millään tehdä...

1 kommentti:

  1. Joo sorppa, en kerenny vielä ilmottaa sulle haasteesta, no mut hyvä et havaitsit sen ihan ite.. ;)
    hemmetti ku on taas niin paljo tekemistä ja stressattavaa et ei meinaa kerkii nukkumaan.. =/

    VastaaPoista