perjantai 14. joulukuuta 2007

Perjantain puuhaa

Tänään oli tarkoitus saada enemmänkin aikaiseksi illan aikana, ei vaan onnistunut. Koko päivän on ollut vähän huono fiilis (oikeastaan jo eilisestä illasta) sitten vielä tänään tuli huonoja uutisia..
Harmittaa jo ensi viikkokin, pitäisi ehtiä ties minne, mutta haluaisin nyt vaan olla yksin ja pohtia omiani ja tietysti neuloa. Tänään piti vielä töistä hamstrata itselleen lohtukäsityön langat. Tekisi niin mieli aloittaa uutta, vaikka edellinen on enää ihan vähäsen kesken.

Pitäisiköhän tässä oikein huolestuakin? (neulomistahti on niin hidas, lähes kaikki joululahjat hankkimatta, työkuviot mietityttävät, kiinnostus tietokoneisiin ihmetyttää, sosiaalisuuden puute vaivaa). Mistähän päin tätä vyyhtiä lähtisi selvittämään vai antaisiko vaan olla.. No palaan kuitenkin nyt tuonne joululahjojen ääreen.

2 kommenttia:

  1. Hei taas, pitkästä aikaa!

    En ole ollut blogeissa aikoihin, töissä päivät kuluvat koneen ääressä, mutta illat menee vielä remontin kanssa.

    Tilanteesi vaikuttaa kovin tutulle; lahjat ostamatta, puikoilla ei synny mitään, uusia projekteja tekis mieli aloittaa, työt on sieltä ja syvältä, sosiaalisista suhteista puhumattakaan!! =O
    Kun nyt vaan sais paketit haalittua jouluksi, sitten voisi maata joulun ja uudenvuoden väliset päivät kotona kuin rasvakala! Olen ajatellut tehdä totaalisesti en mitään...

    Hienoja kortteja olit tehnyt!!!

    VastaaPoista
  2. Sain tänään jouluyllätysvaihtopakettisi (mieletön yhdyssana!) ja pistin sen kaappiin odottamaan jouluaattoa. Kiitos jo etukäteen!

    VastaaPoista