sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Valmis peitto

Peittoprojekti tuli päätökseen ja valmiiksi. Kivahan siitä tuli ja sopii meidän olohuoneeseen tosi hyvin. Päättelin tosiaan langanpäät aina sitä mukaan kun sain tilkun valmiiksi, ei ollut lopuksi niin iso urakka. Tosin kasaaminen oli joka tapauksessa iso urakka ja työläs! Tilkut on kaikki virkattu saman kaavan mukaan, jokainen tietyn kokoinen tilkku on aina samanlainen. Kasaamisvaiheessa ompelin harmaat reunat harmaalla langalla yhteen ja jos toinen tai molemmat yhdistettävistä tilkuista olivat mustia, niin mustalla langalla. Lopuksi virkkasin 2 krs mustalla koko peiton ympäri. Viimeistelynä pelkkä höyrytys. 

Ideansa peitto on saanut Babette Blanketista, josta tosin ei tässä peitossa olla muuta samaa kuin tilkkujen vaihteleva koko. Alkuperäisessa Babettessa tilkut ovat tiiviimpiä, eivätkä näitä isoäidinneliöitä. Tykkään molemmista tilkuista ja päätös olikin hankala. Tiiviimmästä tilkusta tulee helpommin pyöreämmän mallinen, eikä näin selkeä neliö kuin isoäidinneliöstä, siksi valitsin jälkimmäisen. 


malli ja ohje: inspiraatiota monesta eri lähteestä
lanka: Novita Tennessee, harmaa ja musta, Ornaghi Filati Gong valkoinen
menekki: harmaata 720 g, mustaa 235 g ja valkoinen purkulankaa, ei tarkkaa menekkiä, epäilen n. 200 g
koukku: 3 mm

3 kommenttia:

  1. Tyylikäs! Itse innostun aina jämistä, ja sitten peitosta tulee hmmm, värikäs. T. Inkeri.

    VastaaPoista
  2. Erikokoiset tilkut tekevät peitosta todella kauniin! Tyylikäs väritys!

    VastaaPoista