perjantai 27. lokakuuta 2017

Valkoinen pitsimekko

Selailin kesällä vanhoja käsityölehtiä ja iskin silmäni Modassa julkaistuun neulottuun mekkoon. Neuloin itselleni luonnonvalkoisesta Lunasta neuletakin ja sitä lankaa jäi senkin jälkeen, joten päätin sen lopun käyttää tähän mekkoon. Valitsin kooksi yksivuotiaan koon (eli ohjeen suurimman koon), jotta ei tulisi taas neulottua valmiiksi pientä. 


Alku sujui hyvin ohjeen mukaan, helmapitsi sekä pitsikuvio onnistuivat. Kun vuorossa oli helman sileämpi osuus, ohje ohjeisti neulomaan pintaneuleen sijasta reikiä sinne sun tänne. Kuitenkin lehdessä olevasta kuvasta näkyi selvästi, että pitsiä koko helma ei ole. Tästä suivaantuneena lähdin etsimään langan omista sivuilta eli Dalen nettisivuilta ohjeita. Tiesin entuudestaan, että siellä on monia heidän ohjevihkosiaan ladattavissa, kielenä kylläkin norja. Selailtuaan aikani, sattumalla osuinkin oikeaan malliin. Ja kas, kuinka ollakaan alkuperäisessä ohjeessä oli nurjilla silmukoilla toteutettu pintaneule. Tämän kaiken olisin voinut tehdä ilman mittavaa salapoliisityötäkin, mutta kun saan jotankin päähäni, en pääse siitä eroon ennen kuin olen asian selvittänyt. Samalla reissulla löysin monia muitakin todella kivoja neuleohjeita, sen verran paljon olen neulonut, että norjankielisillä pärjään kyllä jotenkuten. 

 

Helma neulottiin pyöreänä kainaloihin asti ja sen jälkeen kaksinkertaista helmineuletta yläosat erikseen. Taakse tuli kahdella napilla kiinnittyvä halkio. Pääntie ja kädentiet viimeisteltiin nirkkovirkkauksella ja halkion reunat kiinteillä silmukoilla. Reikärivistöön lisäsin vielä organzanauhan, harmikseni en löytänyt luonnonvalkoista nauhaa Jätti-Rätistä.


malli ja ohje: Tytön valkoinen neulottu mekko (malli 32) Moda 4/2014
lanka: Katia Luna, luonnonvalkoinen 7201
puikot: 3 mm
menekki: 185g
neulottu ajalla: 6.-14.8.2017

Alkuperäisen ohjeen norjaksi voi ladata Dalen nettisivuilta, vauvalehti nro 277, malli 08.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti