tiistai 18. huhtikuuta 2017

Pari neuletakkia

Otetaanpas sitten esittelyyn pari tammi-helmikuun neuletta. Olen edelleen jonkinlaisessa langanostolakossa ja yritänkin kuluttaa lankoja omasta jäätävän kokoisesta varastostani. Eihän se uuden langan ostaminen varsinaisesti maata kaataisi, mutta ostohaluja hillitsee hyvin paljon äitiysloma tai lähinnä se, etten ole jatkuvasti lankahoukutusten ääressä. Mikäli tässä menneinä kuukausina olisin normaalisti käynyt töissä, tiedän, että olisin useampaankin Lankamaailman tarjoukseen langennut tai muuten vaan olisin ostanut lankaa. Lisäksi mitä pidemmälle aika kuluu edellisestä ostosta, sitä suuremmaksi ostamisen kynnys nousee. Muuten, tänään olen ollut ostamatta lankaa 163 päivää :o

Pidemmittä puheitta, ensimmäinen valmistunut neuletakin ohje on ollut pidempään jo jonossa ja nyt sen toteutin tytölleni. Arwetta on todella kiva lanka neuloa ja pidän tämän langan neulepinnasta, mutta pienemmillä puikoilla neulottu pinta on mielestäni vielä nätimpää. Olen nimittäin tästä langasta neulonut töihin joskus pienen mallityön ja siinä työssä käytin puikkoja 2,5 mm.

malli ja ohje: Curious Baby Zig Zag Cardigan by Milja Uimonen
koko: 9 kk
lanka: Filcolana Arwetta Classic, värit valkoinen 101, minttu 197 ja petrooli 202
puikot: 2,5 ja 3 mm
menekki: valkoinen 34 g, petrooli 18 g ja minttu 14 g
neulottu ajalla: 27.1.-13.2.2017



























Tämän toisen takin nimesin Vaahtokarkkitakiksi värien takia. Vaaleanpunaisesta Falkista olen joskus kymmenisen vuotta sitten aloittanut virkkaamalla liiviä, mutta se oli (yllättäen) jäänyt kesken. Heitin nyt sen virkatun alun kylmästi roskiin ja käytin iskemättömän langan tähän takkiin. Tai taisi sitä vielä kerän verran jäädä nurkkiin pyörimään.

Olen tällä samalla ohjeella neulonut ennenkin takin, kummipojalleni. Muistelin, että pidin tästä ylhäältä alaspäin neulottavan takin ohjeesta silloin. Edelleen tykkään tällaisesta raidallisesta raglantakista, mutta en pidä ulkonäöllisesti noista raglanlisäyksistä, lisäksi hihat ovat mielestäni todella kapean näköiset. Takin kooksi valitsin hieman isomman eli otin vuoden kokoiselle sopivan. Nämä vauvojen ja lasten vaatteiden kuukausi ja vuosi -koot ovat kyllä todella hankalia, ikinä ei tiedä ovatko ne pientä vai isoa kokoa ja milloin ne sopivat. Mitoista toki aina voi jotain päätellä, mutta kun näin suurempia kokoja tekee varastoon, niin mistäpä sitä ikinä tietää mitä tahtia lapsi kasvaa.


malli ja ohje: Go Buffalo by Terri Kruse
koko: 1 vuotta
lanka: Nordia Ville, valkoinen 801, Dalegarn Falk, vaaleanpunainen 4203
puikot: 3,5 mm
menekki: valkoinen 97 g  ja vaaleanpunainen 58 g
neulottu ajalla: 17.-20.2.2017


1 kommentti: