maanantai 3. tammikuuta 2011

Vihreät lapaset

Lapaset neuloin vuoden ensimmäisenä työnä, oikeasti aloitin niitä jo uudenvuodenaattona, mutta peukalot jäivät odottamaan 1. päivää. Tarkoituksena oli, että nämä sopisivat käytettäväksi edellisen postauksen huivin kanssa. Setti odottaa vielä seurakseen jonkinlaista päähinettä.

malli: peruslapanen, 40 s
lanka: Novita 7 veljestä, vihreä 309
puikot: 3½ mm
menekki: 60 g

En voi olla nauramatta omia värikausiani. Joskus yläasteella pidin paljon vihreästä, varsinkin oliivinsävyisestä. Jossain vaiheessa vihreä jäi kokonaan pois, enkä omistanut mitään vihreää vaatetta. Samoin kävi ruskealle, pitkään en voinut sietää sitä. Tykkäsin yläasteikäisenä myös sinisestä. Ruskea on palannut ajat sitten värivalikoimiini ja vihreäkin nyt pikkuhiljaa, sininen ei vielä. Turkoosia en laske siniseksi, se on ollut lempivärini 8-luokkalaisesta asti eli kohtuullisen monta vuotta :D

Keltaista olen aiemmin inhonnut, nyt olen pikkuhiljaa tykästymässä siihenkin. Harmaasta en ole koskaan välittänyt, nyt mulla on harmaa talvitakki ja olen ostanut harmaita neulelankoja?! Beige, beige ei ole edes väri, kuten edesmennyt opettajani sanoi, pierunvärinen. Sinä päivänä kun alan käyttää beigenvärisiä vaatteita, olen todennäköisesti hyvin sairas. Todennäköisesti se päivä on lähempänä kuin arvaankaan.

3 kommenttia:

  1. Keltainen, rakastan! Väri joten en vielä muutama vuosi sitten voinut sietää ja mun mielestä laikan ihastuminen keltaiseen oli jotain tosi kummallista, en ymmärtänyt lainkaan. :D Ja nyt tohkaan itse kaiken keltaisen perään hulluna. Kummallista.

    VastaaPoista
  2. Minulla on ihan sama juttu noiden värien kanssa. Yhteen aikaan käytin kovasti pinkkiä, nyt en juuri lainkaan. Ruskea oli pitkään yäk, mutta ollut jo vuosia keltaisen kanssa yksi lemppareistani. Punaisesta ole tykännyt aina ja nyt olen alkanut taas vilkuilla jopa sinistä, joka on ollut pitkään inhokkini, vaikka teininä käytin sitä paljon. Harmaa ja beige eivät ole värejä mielestäni, mutta laimeudessaan tehostavat kirkkaampia värejä.

    Hyvää alkanutta vuotta, Andra!

    VastaaPoista
  3. Tuo on ainakin aivan älyttömän ihana vihreän sävy! :) Minusta kaikki värit ovat hyviä, kunhan niistä löytyy oikea sävy, vihreitä sävyjäkin on ainakin viisi miljoonaa! (tieto löytyi googlettamalla) Minä en ainakaan voi sanoa, että tykkään tai en tykkää jostain väristä, koska se riippuu niin siitä sävystä. Käytän sujuvasti kaikkia värejä - toiset ovat pukeutumisvärejäni, toiset sisustusvärejäni - mutta tietyt värisävyt tai tummuusasteet ovat vaan ihan poissuljettuja.

    VastaaPoista