Olen pidemmän aikaa etsinyt tytölle istuvien leggingsien kaavaa, monet olen sillä Noshin ilmaiskaavalla ommellut, mutta ne ovat kaikki vielä liian suuria. Tänään sitten päätin ostaa Jujunan Pomppu-leggareiden kaavan ja kokeilla minkälaiset sillä tulee. Ensimmäisellä mittauksella kaavat olivat hyvinkin samanlaiset kuin Noshin. Lisäksi pientä noottia antaisin tämän kaavan langansuunnasta. Ensinnäkin joka kerta itseäni on harmittanut, kun langansuuntamerkki on sellainen lyhyt viiva, no onhan sitä helppo itsekin pidentää. Tässä tapauksessa kun kaava leikataan kolmeen kappaleeseen, olisi tietysti tosi kiva, jos langansuunta kulkisi jo jäljentämisvaiheessa kaikkien kappaleiden läpi. Toisekseen ja tämä on se suurempi ongelma, mielestäni näissä on langansuunta vinossa. Jolloin valmiiden housujen lahkeet lähtevät kiertämään, ainakin pesujen jälkeen. Senkin nyt pystyn itse korjaamaan, mutta olin vähän yllättynyt tästä.
Tällaiset sitten sain tytön päiväunien aikana aikaiseksi. Kolmioissa olevaa neulekuvioista digitrikoota olen käyttänyt jo kahdessa aiemmassa työssäni, nyt sitä on enää niin pieni tilkku, että siitä ei taida mitään tulla. Musta on tuollaista ihan perus elastaanitrikoota. Kangas on oikeasti mustaa, vaikka kuvassa näyttääkin tummanharmaalta. Kuvasin tuossa auringonpaisteessa, niin vähäsen pääsi kuva palamaan. Mustia nyt on muutenkin inhottava kuvata.
kaava: Kolmio (Pomppu-kokoelmasta), Jujuna
kangas: Majapuu, Znok digitrikoo sekä elastaanitrikoo
koko: 74 cm
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti