tiistai 20. joulukuuta 2016

Juhannusruusumatto vol. miljoona

Eihän se aikomukseni palata aktiivisemmin blogin pariin mennytkään ihan kuten suunnittelin, jospa sitten päivittelen harvemmin vaan :)

Muutamia töitä olen sentään saanut valmiiksi, tärkein niistä on marraskuussa syntynyt esikoistyttömme. Minulla oli tarkoitus neuloa vauvalle vaikka mitä, todellisuudessa en saanut juuri mitään aikaiseksi. Aluksi oli huono olo eikä huvittanut neuloa, sen jälkeen aloittelin muutamia töitä kohtalaisen huonolla menestyksellä. Lopulta olin sairaalassa hieman lepäämässä ja keräämässä raskausviikkoja, sain siellä neulottua parit sukat vauvalle. Vauvalle neulomastani villatakista ja haalarista puuttuvat edelleen napit!

Ostin syyskuussa Lankamaailmasta Lilli-ontelokudetta vauvanhuoneen mattoa varten, sen sain tässä vauvan kanssa kotona ollessani virkattua. Virkkasin taas kerran Juhannusruusumaton, koska jostain syystä vaan pidän siitä mallista kovin. Reilut kaksi kiloa siihen meni ontelokudetta ja halkaisija on noin metrin verran. Koiran oli tietysti heti sovitettava takapuoltaan mattoon ja hyvin se näyttää siihen sopivan.


2 kommenttia: