tiistai 2. helmikuuta 2016

BlueSand -takki

Vuosi sitten neuloin BlueSand -takin merinosta, joka tosin pääsi käyttöön vasta kuluvana talvena, silloin heti tiesin, että haluan neuloa toisen samanlaisen takin. Jään aina kiinni joihinkin hyvin toteutettuihin ohjeisiin ja teen niitä helpolla useamman kappaleen. Ensimmäinen on aina sellainen testiversio ja tulee laitettua omat modaukset muistiin ja seuraava on sitten helppo neuloa muistiinpanojen perusteella. Perustelen tätä itselleni myös taloudellisuutena, kun olen jo kerran ostanut ohjeen, miksi en neuloisi siitä uudestaan. Toisaalta saan valmiiksi aika vähän, koska olen niin kova purkamaan, on kiva tehdä välillä töitä joissa ei koko ajan tarvitse miettiä. Kyllähän tämänkin takin kohdalla ehdin pohtia ja väännellä vaikka minkälaisia juttuja, kuten voiko valkoisen laittaa kyynärpään kohtaa eli likastuuko se? Entä jos sen laittaa hauiksen kohdalle, näyttääkö käsivarsi entistä paksummalta?

Tykkään kyllä tästä takista enemmäin kuin ensimmäisestä versiosta. Merinosta neulottu takki on älyttömän kuuma ja jotenkin jäykkä, se olisi pitänyt neuloa suuremmilla puikoilla, mutta pelkäsin sen venahtavan silloin liikaa pituutta. Tämä on ihanan joustava ja laskeutuva päällä, väreistäkin taidan tykätä hieman enemmän :)


malli ja ohje: BlueSand Cardigan by La Maison Rililie
lanka: Hjertegarn Merino Cotton tummansininen 1660 ja valkoinen 100 sekä Drops Cotton Merino 24
puikot: 3,5 mm
menekki: tummansininen 420 g, valkoinen 90 g ja turkoosi 88 g (yhteensä 598 g)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti