perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kasa pitsiliinoja

Olen tehnyt selkeästi enemmän käsitöitä viimeisen kuukauden aikana, siihen on syynä Kesäyön Hullutus. KYHissä olen tänä vuonna ihan ensimmäistä kertaa ikinä mukana. Olen pitänyt sitä aina hulluna ajatuksena (kuka niitä kaikkia töitä saa valmiiksi). Tänä vuonna aloitettavien määrä oli 22 ja sama määrä on tarkoitus saattaa valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. 

Sain kaikki 22 työtä aloitettua ajallaan ja niistä 20 on jo valmiina, mikä saavutus! Esittelen niitä nyt ryppäissä, kaikkia en viitsi kerralla laittaa (lue: en jaksa :D). Ensimmäisenä työnä aloitin pitsiliinaa, joita virkkasin sitten kaiken kaikkiaan 10 kpl. 9 niistä on mustia ja ne on tarkoitus joskus tulevaisuudessa yhdistää toisiinsa yhdeksi isoksi liinaksi, verhoksi tms. Yksi on valkoinen ja sen ajattelin sijoittaa ulkopöydän lasikannen alle. Tosin en ole edes sovittanut sopiiko se sinne. Kai se paikkansa löytää vaikka sitten lahjana jollei meille sovi. 







malli ja ohje: 80-luvun lopun ja 90-luvun alun Kauneimpia Käsitöitä
lanka: Novita Kotiväki, väri musta 099
koukku: 2½ mm
menekki: 200 g
muuta: KYH-työt: 1, 2, 8, 9, 11, 12, 15, 16, 17



malli ja ohje: Kauneimmat Käsityöt Ruutu&Palavirkkaus (vuodelta 2012)
lanka: Hjertegarn Diamond Cotton, valkoinen 100
koukku: 2½ mm
menekki: 137 g
muuta: KYH-työ: 3

4 kommenttia:

  1. Hienoja! Ens vuonna sitten taas uudestaan? ;)

    VastaaPoista
  2. Nuo vanhat mallit ovat mustana tosi näyttäviä. Yksi oppilaani teki pari vuotta sitten paloista kootun liinan mustana, ja suorastaan yllätyin siitä, miten hyvän näköinen siitä tuli. Hän käytti hyvin simppeliä mallia, ja liinasta tuli erittäin nykyaikaisen näköinen. Tuokin on kiva idea, että yhdistää samaan liinaan useita eri mallilla virkattuja pyörylöitä.

    VastaaPoista
  3. Ihania! Varsinkin tuo kuva,jossa eri mallit ovat samassa.:)

    VastaaPoista