lauantai 6. syyskuuta 2008

..olla töissä lankakaupassa? osa2

Edellinen kirjoitukseni lankakaupasta herättä kysymyksiä ja kommenttaja, työkiireiden yms. takia en ole niihin ehtinyt aikaisemmin vastata, mutta tässä tulee.

Se, kuinka paljon asiakkaalle selvitetään jotain lankaa tms. riippuu ihan tapauksesta, jos kyseessä on joku Tekstiiliteollisuuden maahantuoma lanka, voin sanoa sen hinnan samantien, muiden toimittajien kohdalla toimitaan aina tapauskohtaisesti.

Se miksi joissakin liikkeissä sanotaan, ettei jotain ole olemassakaan, on harhaanjohtava vastaus. Uskoisin, että monet myyjät tarkoittavat sillä sitä, ettei siltä tavarantoimittajalta, jolta he ottavat tuotteet ei saa sellaista. Näin se meilläkin menee, puikot tulevat yhdestä-kahdesta osoitteesta, jollei heidän valikoimissaan ole, niin silloin meilläkään ei ole. Mutta ehdottomasti on väärin vastata ettei jotain ole olemassakaan. Nykypäivänä ihan kaikkea on saatavilla, mutta johonkin on vedettävä raja, mitä pidetään varastossa.

Olen myös itse pohtinut, että onkohan nykypäivänä vielä sellaisia lankakauppiaita, jotka eivät ole neuleblogimaailmaan ja muihin nettiyhteisöihin tutustuneet. Itseltäni olisi monet hyvät jutut menneet ohi, ellen roikkuisi netissä tutustumassa kaikennäköisiin sivustoihin. Ja haluan kyllä olla tietoinen, kun asiakkaat hakevat mysteerihuivilankoja tai kertovat muista vaihdoista. On myös kiva olla perillä minkälaisia neuleita neulotaan ja jos on jokin erityisen suosittu tekniikka tai malli. Olisi aika orpo olo, jos koko päivän joutuisi huuli pyöreänä pohtimaan, että mitä ne asiakkaat taas tekee...

Tällä erää mulla ei ole mitään hauskaa kerrottavaa, paitsi olen neulonut töissä mallipaitaa, miten sellaista lähes suoraa sileää neuletta olevaa paitaa voi koko ajan joutua purkamaan? En käsitä :)

4 kommenttia:

  1. Kyllä ainakin viime talvena löytyi vielä Helsingin reissulla lankakauppa, jossa myyjä ei tiennyt blogeista eikä tuntunut yhtään ymmärtävän mitä kaikkea niistä voisi löytyä. Hän oli myös vakaasti sitä mieltä, että välikoon puikkoja ei tarvita koskaan. Ei jäänyt kyllä kovin positiivinen tai ajantasainen kuva, vaikka lankavalikoima olikin mukava.

    VastaaPoista
  2. Kiitos lankakauppajutuista! Tosi mielenkiintoista kuulla, millaista työ on. Selvää on, että se on pohjimmiltaan myyntityötä, mutta asiaa tietysti auttaa, että on itse innostunut myytävästä tuotteesta. Itse tuskin voisin olla lankakaupassa töissä - vaikka joskus siitäkin haaveilee! Rakas harrastus on minun kohdallani parempi pitää rakkaana harrastuksena. Että pysyy työelämä ja vapaa-aika erillään, ja jotta ei kävisi niin, että kun harrastuksesta tulee työ niin jokin siinä muuttuu perustavasti (nimimerkillä kokemuksen syvä rintaääni!). Kirjoittele lisää näitä juttuja, on kiva kurkistella langanmyynnin kulissien taakse!

    VastaaPoista
  3. Tottakai lankakaupan työhön kuuluu muutakin kuin vain sitä asiakkaiden palvelua ja lankakerien myyntiä. Taustalla on paljon paperityötä. Mielenkiintoisia juttuja kerroit! :)

    VastaaPoista
  4. Villasukka: mielenkiintoisen kuuloinen kauppa... =)
    Limeadine: niinhän se on, hyvästä harrastuksesta ei kannata tehdä itselleen työtä.
    Hansu: Sanonko mistä ne paperityöt välillä ovat...? :)

    VastaaPoista